Autopokkari

Autopokkari 

Autopokkari-lehti on 23 kertaa vuodessa ilmestyvä vaihtoautokaupan erikoislehti, kustantaja SL-Mediat Oy, 48-128 sivua, yli 1600 telinepistettä, painos n. 180 000 kpl.

”Autopokkari-lehti on painajalle varsin vaativa työ. Sivumäärät vaihtelevat 48:n ja 128:n välillä, ja parhaimmillaan meillä onkin käytössä Hämeen Painon koko kapasiteetti.

Aivan oma haasteensa on, että Autopokkarin jokaisessa numerossa on 3 000 - 7 000 nelivärikuvaa, joista jokaista lukijat ja media-asiakkaat katsovat erittäin tarkalla silmällä. Kun kuvat ovat hädintuskin tulitikkuaskin kokoisia ja ne on kuvattu hyvinkin erilaisilla kameroilla ja resoluutiotkin ovat mitä sattuu, on siinä tekemistä, että laatu pysyy tasaisena.

Ja hyvin on Sanomapaino huutoon vastannut. Meidän tyytyväisyydestä kertoo sekin, että olemme tehneet kohtuullisen pitkiä sopimuksia, kahdesta kolmeen vuotta. Resursseja säästyy, kun väki puolin ja toisin tuntee toisensa. Näin myös meidän ääni tulee paremmin kuulluksi.

Jokin aika sitten perustimme maatalouskoneiden ja laitteiden myyntiin erikoistuneen Urakointi Uutiset -lehden, ja tutun painokumppanin kanssa uuden julkaisun suunnittelu oli helppoa. Sanomapainolaiset olivat alusta asti innostuneena mukana ideoimassa uudelle lehdelle mahdollisimman kustannus- ja laatutehokasta vaihtoehtoa. Kaiken kaikkiaan Sanomapainon organisaatio on suoraviivainen ja hyvin trimmattu, jossa tekijät tietävät mitä tekevät ja kymppinä toimiva käyttöpäällikkö kantaa vastuun, kuten pitääkin.”

Janne Virtanen, toimitusjohtaja, SL-Media

 

 


Myynti | Sanomala | Hämeen Paino | Savon Paino | Lehtikanta | Saimaan Lehtipaino